Tässähän näkyy selviä merkkejä Fortumin Uniper- kaupasta ja tämäkin voi lopulta päättyä Tytti Tuppuraisen käärmetanssiin ja 6.000 miljoonan euron tappioihin.

Se ei tietysti kiinnosta Fortumin täysin sieluttomia ja ahneita johtajia, koska silloin he ovat jo saaneet miljoonien provisionsa kaupasta.

Kertaus Uniper- katastrofista. Fortum osti miljardeilla Saksan kaasun jakelusta ja hankinnasta vastaavan Uniperin.

Olivatko saksalaiset peräti ennakoineet kaasunhintojen ainakin jossain vaiheessa kohoavan ja sen takia säätäneet lain, joka takasi kiinteän kaasunhinnan Saksan teollisuudelle ja yksityisille kuluttajille.

Sitten vain Suomen Fortumia seurattuaan saksalaisten maksama myyrä (mäyrä!) rupesi Fortumissa ajamaan tuottoisan kaupan tekemistä. Kauppaan laitettiin vielä miljoonien provisiot yhtiön johtajille ja niin Fortumin sikajohtajat vedettiin kuin joulusiat leivänpaloilla houkutellen lahtipaikalle.

Siihen tuli vielä Ukrainan sota, Nordstream- kaasuputkien räjäytykset ja kaasun hinnat pomppasivat pilviin. Onneksi (saksalaisille) Suomessa oli päämisteri Sanna Marin Italian pornolomalla ja Tytti Tuppurainen kasasi aivan kokemattoman valtuuskunnan asiaa "neuvottelemaan". Saksa sai Uniperin lahjaksi.

Fortumin ja Suomen kansan tappiot Uniperissa olivat suuremmat kuin aikoinaan sotakorvaukset, minkä lisäksi Fortum hävisi vielä saman verran Venäjällä.

Nyt ennustetaan tulevan vielä kova sähköpula Euroopassa. Pohjoismailla ei ehkä vielä ole lakia kiinteästä sähkönhinnasta kuluttajille, mutta äkkiähän sellaiset vedetään pikana läpi niiden parlamenteissa.

Suomessa rakennetaan vielä valtavasti datakeskuksia, joiden kokonaiskulutuksesta ei kenelläkään ole tietoa. Ja huonoon kuvioon sopii paremmin kuin hyvin sekin, että kulutushuippujen takia Meri- Porin sähköä tuottava hiilivoimala päätettiin purkaa.

Ja kuin tuppuraisena tunkion päälle tulee sekin, että Norjan, Ruotsin ja Suomen vesivoimaloiden altaat ovat tyhjillään ensi talvena.

Björn Wahlros on taatusti tämän uusimman jättihuijauksen takana, koska häntä kuunnellaan Suomessa. Mutta tämän ketkun omistukset ovat Ruotsissa, joten Suomen teollisuuden romahdus vain hyödyttää hänen Ruotsissa olevia tehtaitaan.

Pride-päivän jälkeen tulee useita Pride-viikkoja, ja Pride-kuukausi on täydessä vauhdissa. Liput liehuvat, ihmiset marssivat, iloiset sateenkaarivaatteet hämmästyttävät esteettisesti pukeutuneita.

Olemme yhtä onnellista Pride-perhettä!

**-**

Mutta mennään syvemmälle Pride-toimintaan. On useita Pride- alkuisella nimellä varustettuja yhdistyksiä (kommunistisen liikkeen huippuaikoina vastaavia olisi kutsuttu soluiksi), tärkeimpänä ja isoimpana Helsinki Pride -yhteisö ry.

Erillinen kaikista virallisista ja epävirallisista yhdistyksistä on kansainvälinen Pride-liike. Oletukseen sen taistelusta ihmisoikeuksien puolesta on vaikea sanoa mitään, sillä se on vain ”liike” (vrt. kommunistinen maailmanlaajuinen nuorisoliike 1960-luvulla).

Huomautus: Tarkoitukseni ei ole edellä suluissa mainituista vertauksista huolimatta väittää Pride-liikkeen ja sen toimintaa järjestäytyneesti hoitavien yhdistysten olevan kommunistisia. Kaikkien tämänkaltaisten, itseään vallankumouksellisena pitävien systeemien toimintamuodoista ja organisoitumisesta löytyy yhdenmukaisia piirteitä. [edit: olen saanut luotettavalta taholta kuulla, että Pride-kulkueessa on huudettu "Valta meille, alas porvarit". Tämä saattaa viitata johonkin aatepoliittiseen ajatteluun, joskaan ei välttämättä juuri kommunismiin]

Vaikeammin on osoitettavissa vallankumouksellisen muutoksen intomielisten puolustajien samankaltaisuus toiminnan ilmenemismuodoissa ja kiihkeydessä. Ehkä varovasti voisi kuitenkin sanoa, että vankka annos idealismia on aina taustalla – siksi kaikkien ”aatteiden” takana on nuoria enemmän kuin vanhoja.

Ikä tuppaa tuomaan realismin maustamia, kokemukseen perustuvia näkemyksiä ajatusmaailmaan.

Helsingin Pride-yhdistyksen NDA (non disclosure agreement) eli vaitiolositoumus puhuu myös samaa salamyhkäisyyden kieltä kuin muidenkin samantyyppisten kerhojen. Mitä tapahtuu Priden hämärillä vallan käytävillä ei ole julkista tietoa. Jos siitä jotain paljastaa, joutuu maksamaan sopimussakkoa jopa kymmeniä tuhansia euroja.

**-**

Mieltäni askarruttaa kuitenkin enemmän toinen asia: Priden olemassaolon tarkoituksena olevan maailman tarkastelu ja kvantifiominen.

Katsotaanpa Helsinki Priden tavoitteita.

Yleisluontoisten tasa- ja eriarvoisuus -mainintojen sekä ennakkoluulojen vähentämisen rinnalla Helsinki Priden säännöt puhuvat eritysesti sukupuoli-identiteetistä, seksuaalisesta suuntautumisesta ja seksuaali- sekä sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten tukemisesta.

Nyt on oltava tarkkana. ”Identiteetti” voi tarkoittaa mitä tahansa, sitä Pride ei osaa määritellä. Ja kuten olemme saaneet lukea, Pride-aatteen mukaan sukupuoli-identiteetti on häilyvä ilmiö: se voi vaihtua, muuttua edestakaisin jne. Eikä se rajoitu mieheen ja naiseen tai näiden kahden välimuotoon.

Kaukana ei ehkä ole se Pride-liikkeen vastustajien vitsi, jossa jonkun sukupuoli-identiteetti voi olla vaikkapa banaani.

”Biologinen sukupuoli” on eri asia. Siitä Pride ei puhu samalla vakaumuksella, mikä on varmaan hyvä asia. Katsotaanpa miksi.

Miksi meillä mm. lääketieteessä puhutaan edelleen miehistä ja naisista? Siksi että ylivoimainen enemmistö meistä on biologisia (eli siis eksaktilla luonnontieteellä määriteltäviä) miehiä ja naisia. Näiden kahden ryhmän välillä on monia mm. sairauksiin ja kehon kehitykseen ja elimistöön liittyviä eroja.

Näihin kovan tieteen (eikä siis esim. psykologian ja sosiaalitukimuksen) luonnontieteen perinteeseen perustuvalla auktoriteetillaan esiin tuomien faktojen kanssa ei voi pelleillä. Ne ovat hard facts ja vaikuttavat meihin kaikkiin.

Luonnontieteillekin on jo varsin pitkään ollut selvää, että biologisia poikkeuksia sukupuoleen on. Nämä johtuvat kromosomivariaatioista, hormonaalisista häiriöistä ja variaatioissa sukuelinten kehityksessä.

Ihmisiä, joilla on tällaisia selvästi epätyypillisiä sukupuoliominaisuuksia, on tieteellisessä kirjallisuudessa esitetyn pohjalta arvioitu olevan n. 0,02-0,05 %:lla väestöstä. Suomessa se tarkoittaisi 1000-2500 ihmistä.

Vähemmistöjäkin on monen kokoisia.

Ei-binääriset, joihin Pride keskittyy marsseillaan ja lipunheilutuksillaan, ovat suurempi määrä. Suomessa arvioidaan olevan muutamia tuhansia tai jopa parikymmentä tuhatta. Ei-binäärisissä kyse on siis biologisista miehistä ja naisista, joiden sosiaalinen tai identiteettikokemus on jotain kokonaan muuta, tai häilyvää kahden sukupuolen välillä.

Ei mikään kovin iso vähemmistö sekään.

Oma teesini:

• Miksi juuri näiden pienten vähemmistöjen puolesta järjestetään täysimittaisia karnevaaleja ja muuta hurlumheitä? Eikä kaduille pitäisi lähteä lippujen kanssa jonkin isomman, tärkeämmän ja enemmän kärsivän vähemmistön vuoksi? Miten olisi vaikkapa maaseudun syrjäytyneet pojat? Hylätyt vanhukset? Huumeisiin sortuneet? Raiskauksen uhrit?

Häilyvää lienee ei-binäärisyyden ydinsana. Biologian kannalta katsoen kehitys tapahtuu varsin aikaisessa vaiheessa eikä sukupuoli (tai sen harvinaiset variaatiot) sitten muutu, ja joissain tapauksissa niitä voidaan auttaa kirurgian tai lääkkeiden avulla.

Häilyvä kokemus omasta itsestä taas ei tarvitse apua samalla tavalla kuin pysyvä tila. Sehän voi muuttua vaikkapa huomenna.

**--**

Jossain takaraivossani on ajatus muodista. Kaikenlaisia myös sukupuolisuuteen liittyviä muoti-ilmiöitä on ollut ja tulee olemaan. Muistaako joku parin vuosikymmenen takaiset ”metroseksuaalit”?

Ehkä housun lahkeiden taas kavetessa perinteisistä sukupuolista poikkeava sukupuoli-identiteetti jää edellisen sukupolven omituiseksi kokemukseksi, ja Pridea (tai siis Ylpeyttä) koetaan pillifarkuista ja tavallisen tylsästä naiseudesta.

Mielipiteet politiikasta, uskonnosta, erilaisten ihmisten tasa-arvosta yhteiskunnassa ja niiden mukaisista eettisistä arvoista jakavat kansaamme vuosi vuodelta ja minulle on kehittynyt sellainen harmaa ja koko ajan kirkastuva aavistus, että jakaudumme täällä koko ajan kauemmas toisistamme. Suomalaiset tuntuvat sietävän edelleen toisiaan, mutta koska tänne syrjäiseen ja aina niin ankaran tiukasti muutosvastarintaiseen maahamme on alkanut tulla uusia tuulia suuresta maailmasta, on se joillekin ihmisille ja ryhmille ollut valtavan vaikeaa nieltävää. 

Maahanmuutto Suomeen on lisääntynyt runsaasti viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana. Opiskelin Jyväskylän yliopistossa vajaa 50 vuotta sitten, eikä siellä juurikaan tai ei välttämättä ollenkaan ollut erivärisiä eikä eri uskontokuntiin näkyvästi kuuluneita opiskelijoita. En koko opiskeluaikanani muistaakseni puhunut kertaakaan englantia enkä edes ruotsia muuten kuin kesäaikaan jonkun satunnaisen turistin kanssa. Kun maahanmuutto lisääntyi, alkoi päiväkodeissa ja perusopetuksessa olla entistä enemmän alunperin jostain muualta maailmasta kotoisin olleita lapsia ja nuoria, jotka koulun ja kavereiden myötä ovat suomalaistuneet täysin ja moni heistä on hankkinut hyvinkin korkean koulutuksen ja myös maamme kansalaisuuden. Samalla myös rasismi on lisääntynyt, kuten olen jo usein aiemmin maininnut. Maassamme joutuu edelleen olemaan melkoinen superstara, jotta voi välttyä erilaisilta sortotoimilta, jotka liittyvät ihonväriin tai uskontoon.

Kun maahamme tursusi pakolaisia sodan, nälänhädän ja muidenkin vakavien tilanteiden takia tuossa 2010-luvun puolivälin tienoilla, oli kotimaamme vastarinta hirmuinen. On turha mennä väittämään, että vastaanotto kävi jouhevasti, koska se ei ole totta. Vaikka suurin osa ihmisistä oli oikeasti hädässä ja pakeni kotimaastaan ihan pakosta, on myös muistettava ja hyväksyttävä, että  maahamme tuli myös sellaisia ihmisiä, jotka rikkoivat maamme lakeja. Ongelmat olivat suuria ja kielitaidottomuus ja hyvin paljon siitä syystä johtunut kyvyttömyys sopeutua niihin tapoihin, jotka meillä olivat aivan tavallisia ja jokapäiväisiä, aiheuttivat paljon ikävyyksiä. Tilanne on toki rauhoittunut, mutta yhä edelleen tähän maahan on todella vaikea sopeutua, jos on yhtä aikaa erivärinen ja tunnustaa eri uskontoa kuin kantaväestö.

Tämä on sillä tavalla absurdi tilanne, että  suuri osa kansastamme on ateisteja tai suhtautuu uskontoon välinpitämättömästi, mutta kritisoi sitten anakaralla kädellä muita kuin kristittyjen kirkkojen edustajia ja lisäksi tähän liittyy vielä ihonväri ja se, mistä on tullut Suomeen. Moni Lähi-idän konfliktipesäkkeistä Eurooppaan paennut ja sitten Suomeen muuttanut on joutunut ongelmiin sekä ihonvärinsä että islaminuskonsa takia. Neljä vuotta sitten alkaneen Venäjän Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan  johdosta maahamme on tullut runsaasti ukrainalaisia, mutta heidän sopeutumisensa on onnistunut ihan hyvin ja ennen kaikkea heidän hyväksymisensä suomalaiseen yhteiskuntaan on ihan toisella tasolla.

Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on maassamme myös monin osin hyvin synkkä. Uskonnolliset syyt ovat toki ihan painavat ja eri uskontokunnat hakevat perusteitaan uskonnoliisista kirjoituksista, kuten Raamatusta tai Koraanista. Maamme valtauskonto on kristinusko. Nämä perusteet ovat täysin hyväksyttäviä ja niihin perustuvat kannanotot myös.  Tässä kohtaa liikutaan yleensä aika helposti niillä rajoilla, missä sananvapaudesta huolimatta voi joutua sanomisistaan vastuuseen, kuten laajalti julkisuutta saanut Päivi Räsäsen tuomio osoittaa. Pääosin voi sanoa, että meillä eivät kristityt keskimäärin kuitenkaan turvaudu väkivaltaan, kuten muslimimaissa, joissa homous on rikos. Toki meillä Pride-tapahtumat sujuivat hyvin, mutta olihan siellä yksittäisiä tapauksia, joissa moni tilaisuuksiin osallistunut joutui tosissaan pelkäämään. Suomen laki ja ihan yksinkertaiset hyvien tapojen mukaiset käyttäytymisohjeet sallivat kyllä arvostelun, mutta jokaisen yksilön on opeteltava hillitsemään ulostulojaan. Vastuu käyttäytymisestä on yksilöillä itsellään. Kannattaa lähteä kyselemään itseltään, mitä pahaa tuo toinen on minulle tehnyt.

Kahden jääkiekkoilijan viime viikolla tapahtuneet ilkeämieliset viestitykset ja jo aiemmin tänä vuonna esiin tullut paitaepisodi kertovat selkeästi, että maassamme on monilla tasoilla vielä opeteltava hyviä tapoja. Pelicans-maalivahdin käyttämä termi "fag minorities (hinttivähemmistöt)" on urheilija julkisen näkyvyyden takia varsin ikävää. On selvää, että jääkiekon korkeimmalla tasolla pelaavilla pelaajilla on näkyvyyttä enemmän kuin tavallisella virtasella ja heidän sanomisiaan seurataan laajasti. On myös ihan itsestään selvää, että kun miesten jääkiekkoliigassa on työkseen pelaavia isoja miehiä noin 500, on seassa varmasti queer-ihmisiä, joilla elämä ei varmasti ole tällaisessa macho-meiningissä siitä helpoimmasta päästä, mutta joille rakkaus jääkiekkoon ylittää altistumisen hyvin vaikealle kiusaamiselle.

Meillä Suomessa on sivistyksen taso niin korkea, että tällaisista kiistoista pitäisi osata keskustella asiallisesti ja samalla ymmärtää, että lakiin kirjoitettu ja yleisesti hyväksytty asia on kansakuntamme asia. Jos on eri mieltä, niin olkoon, mutta sitten vastuu tekemisistä ja sanomisista on itsellä.